Tietoa meistä 


Billnäsin Ratsastajat Ry (BR) 

on vuonna 1984 perustettu reipashenkinen ratsastusseura. Sen tavoitteena on tukea niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin ratsastusharrastusta.

Joukkoomme kuuluu reilut 150 jäsentä jotka toimivat yhdessä aktiivisesti monella saralla. BR järjestää vuosittain muun muassa kilpailuja sekä este- että kouluratsastuksessa, valmennuksia, hoitokursseja, retkiä ja muita tapahtumia.

Seuran tärkeimmät arvot ovat, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti taustasta/tasosta riippumatta, jokaisella on vapaus harrastaa haluamallaan tavalla ja jokainen on yhtä tärkeä!  

"Hevoset ovat toiminnan ydin, niitä kohdellaan oikein ja niistä pidetään hyvin huolta".  

Seuralle on tärkeää hyvä yhteishenki ja reilu peli; pyrimme tukemaan ja auttamaan toisiamme kaikissa tilanteissa. Haluamme myös luoda kilpailutilanteissa hyvää urheiluhenkeä ja käsitellä kunnioittavasti hevosia. 

Olemmekin ylpeitä siitä, että seuraa edustavalle Jessica Aminoffille myönnettiin vuonna 2015 "Kohtele hevostasi oikein"-palkinto. 


Billnäsin Ratsastajat on valittu kahtena vuonna (2008 ja 2011) Etelä-Suomen alueen "Vuoden Ratsastusseuraksi"

Billnäsin Ratsastajat on valittu kahtena vuonna (2008 ja 2011) Etelä-Suomen alueen "Vuoden Ratsastusseuraksi". Valinta tehtiin toiminnan määrän ja laadun perusteella. Arvioitavat osa-alueet olivat: osallistumisaktiivisuus, kilpailu- ja valmennustoiminta, harraste- ja nuorisotoiminta, viestintä, markkinointi, yhteistyö sekä yhteiskunnallisesti merkittävä toiminta.


"Ryhmä, jossa on hyvä joukkuehenki; autetaan ja tuetaan toisiamme" 

Seuran ratsastajia valmentautuu niin Billnäsin Ratsastuskeskuksessa kuin myös vierailevien ulkopuolisten valmentajien valmennuksessa. Muun muassa huippuesteratsastaja Nina Fagerstöm ja huippu kouluratsastaja Heidi Svanborg ovat käyneet valmentamassa seuran ratsastajia Billnäsissä. 

Vuonna 2019 kenttäratsastusvalmentaja Maria Möller veti luennosta ja kolmesta valmennysryhmästä koostuneen klinikan BR:n jäsenille.


TUTUSTU SEURAN SÄÄNTÖIHIN JA TOIMINTALINJAAN

Liittymällä Billnäsin Ratsastajat Ry:n jäseneksi sitoudut noudattamaan seuran yhteisiä sääntöjä. Pääset tutustumaan sääntöihin täältä ja alta voit lukea lisää reilun pelin periaatteista. Seuran toiminnan tarkoituksena on, että jokainen viihtyy riippumatta omasta tasosta tai iästä ja jokainen saa harrastaa haluamallaan tavalla. Lue lisää seuran toimintalinjasta täältä.


SEURAN HALLITUS 2023

Maria Holmström

Puheenjohtaja

Arja Aminoff

Varapuheenjohtaja

Kati Räisänen

Rahastonhoitaja & Jäsensihteeri

Jessica Aminoff

Hallituksen jäsen

Hanna-Mari Selcuk

Hallituksen jäsen

Sofie Mondino

Hallituksen jäsen

Sofia Koistinen

Hallituksen jäsen

Paulina Maja

Hallituksen jäsen

Kristina Gardberg

Hallituksen jäsen

PÄÄKILPAILUT

Billnäs Dressyr -kouluratsastuskilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa 2-tasolla syyskuussa 2018 ja vuonna 2019 kilpailuiden yhteydessä ratkottiin ESRA:n aluejoukkuemestaruudet.

Billnäs Dressyr järjestetään taas 2023!

Vauhdikkaat Billnäs Games -esteratsastuskilpailut järjestetään joko 1- tai 2 -tason kilpailuna. Loistavat palkinnot ja toimivat järjestelyt keräävät paikalle lähes 100 ratsukkoa. 

Billnäs Games järjestetään taas 2023!